Hei olen annika

Kiva että olet löytänyt tiesi sivuilleni!

Valokuvaus vei sydämeni joitakin vuosia sitten kun nostin rinkan selkääni ja ajattelin että olisi mukava ikuistaa metsäretket kuviksi, muistoiksi vuosiksi eteenpäin. Sitähän valokuvaus on, muistojen ikuistamista.

Luontokuvaus vei mennessään ja se on edelleen iso osa tämän patikoijan elämää. Vuoden kuvailun  jälkeen sain kunnian kuvata pientä yksivuotiasta ja siitä kiinnostukseni henkilökuvaukseen alkoi. Rakastan kuvata lapsia, heidän temmellyksiä, naurua,iloa ja  ikuistaa ne ainutlaatuiset hetket kuviksi.

Valokuvaus muutti elämäni täysin. Sen jälkeen kun sain kameran käteeni olen nähnyt maailman ihan toisella tavalla. Kaikesta on tullut ihmeellistä ja ikuistamisen arvoista! Kaikesta on tullut jotenkin enemmän!

Ihmisten kuvaaminen on erittäin mielenkiintoista. On ihana tavata uusia ihmisiä ja saada jokaisen oma uniikki persoona kuviin! 

Olen saanut paljon palautetta siitä että kuvattavanani on helppo olla, ja siihen pyrinkin.

Olen kansainvälisesti palkittu kuvaaja voitettuani Wedisson awardin 2016 sekä International Portrait photo awardsin 2017.

Ulkomailla vietetyt häät varsinkin kiinnostaa minua kuvaajana. Muita tunnustuksia valokuvauksen saralla olen mm. voittanut NVK viikon kuvan ja ehdolla vuoden kuvaksi 2016 sekä Best Wed yhteisössä sain kunniamaininnan hää -ja huomenlahjakuvistani.  

--

Haluan antaa asiakkailleni kokonaisvaltaisen kokemuksen kuvattavana olemisena sekä tärkeän ja rakkaan muiston siitä.

Olisi mahtava kuvata myös sinun kanssasi! Toivottavasti kuulen sinusta pian!

Photography is a form of time travel
- Neil Degrasse Dyson