JOULUKUUN ENSIMMÄINEN

Ihana ihana joulukuu!

Olen aina ollut jouluihminen. Joulu merkitsee minulle rauhoittumista ja hiljentymistä. Aikaa perheen ja lähimmäisten kanssa. Arki on nykyisin niin hektistä, vaikkakin ihanaa.

Joulukuu kun on aika vuodesta jolloin ollaan vaan, nautitaan toistemme seurasta ja ladataan akkuja ja luovuutta seuraavaa vuotta varten.

Tänäkin vuonna suuntasimme joululomaksi mökille Viitasaarelle. Ihanaa kun täällä on niin paljon jo lunta!!!

01.jpg

Tänä vuonna emme juurikaan hanki lahjoja.

Aineeton lahja onkin teemana lähes joka vuosi. Lahjakortti hierontaan, palveluksien ja avun tarjoaminen lahjoina on mielestäni mainio idea, ja niitä aiomme myös toteuttaa tänä vuonna.

Myös itse tehdyt kranssit, hillot ja leivät ovat myös ihana lahjaidea.

Millaisia joulusuunnitelmia teillä on? Mieluusti kuulisin vinkkejä ekologisista ja kestävistä lahjaideoista! Onhan se kuitenkin kiva muistaa lähimmäistä pienellä lahjalla tai eleellä, ikään kuin kiitokseksi siitä että olet osana elämääni.

Ps. Tämän vuoden asiakkaille lähti juuri uutiskirje mailiin! Ihanaa joulun odotusta!